MTV3:n työntekijä: Bidenin ruokailu kuin jenkkileffasta
08.03.2011 13:09
Juha "Murkku" Merikallio MTV3:n Uutisten tekniikasta koki eilen illalla elämänsä yllätyksen. Virgin oil co -ravintolaan vaimonsa ja ystäviensä kanssa ruokailemaan tullut Merikallio huomasi jossakin vaiheessa iltaa, että viereisessä pöydässä istuu Yhdysvaltain varapresidentti
Joe Biden.
Merikallio oli saapunut seurueensa kanssa ravintolaan jo kello 19:n tietämillä. Siinä vaiheessa varapresidenttiä ei vielä näkynyt, mutta melko pian hän havaitsi ravintolassa joukon tummapukuisia miehiä - kuin suoraan amerikkalaisesta elokuvasta.
- Ravintolaan saapui kuusi turvamiestä. He olivat pukeutuneet täysin mustiin pukuihin, korvassa kiilsivät korvanapit eikä niistä lähteviä johtoja yritetty peittää. Arvasin, että ravintolaan oli tulossa tärkeitä vieraita.
Ravintolassa oli paljeovella erotettu kabinetti ja Merikallio otaksui, että vieraat ohjataan sinne ruokailemaan.
- Juttelin ystävieni kanssa enkä ajatellut asiaa sen enempää. Sitten jossakin vaiheessa huomasin, että viereiseen pöytään oli saapunut vanhempi pariskunta lapsen kanssa. Silloin tuli hassu olo. Tunnistin Bidenin mutta ajattelin, että eihän noin korkea-arvoinen henkilö voi tulla pitsalle ja vieläpä samaan tilaan kaikkien muiden kanssa.
Merikallion mukaan varapresidentti ruokaili vaimonsa ja lapsenlapsensa kanssa hyvin huomaamattomasti ja vaitonaisesti. Myös turvamiehet työskentelivät vähäeleisesti eivätkä halunneet herättää huomiota.
- Turvamiehet olivat asettuneet eri puolille ravintolan salia. Kun joku asiakas poistui vaikkapa vessaan, turvamiehet toki noteerasivat tilanteen, mutta eivät reagoineet mitenkään, Merikallio tiivistää.
Varapresidentin seurue poistui ravintolasta välittömästi ruokailun päätyttyä.
- Heti sen jälkeen tarjoilija tuli meidän luoksemme ja kysyi, olimmeko huomanneet kuka viereisessä pöydässä istui.