Kaivoshanke Ranuan Suhangossa ei toteutune ainakaan lähivuosina. Kaivosyhtiö Gold Fields Arctic Platinumin malminetsinnän päällikkö Juha Rissanen kertoo, että yhtiö kaavailee hankkeesta vielä uutta kannattavuusselvitystä.
Selvitys olisi jo kolmas kannattavuuslaskelma Suhangon kaivoksesta. Rissasen mukaan päätös kaivoksen avaamisesta tehdään vasta sitten, kun kaivoksen kannattavuus on tarkkaan selvitetty. Rissanen kertoo, että uuden kannattavuuslaskelman tekeminen vie ainakin vuoden.
- Vielä ei ole kuitenkaan päätetty, että aletaanko uutta selvitystä tekemään.
Ranuan kunnanjohtaja Kimmo Sarapää kertoo, että kaivoksen asemakaava valmistuu vuoden loppuun mennessä. Kaivoksella on myös ympäristölupa.
- Pallo on nyt yksinomaan kaivosyhtiöllä, että investoidako vai ei, Sarapää sanoo.
Kaivosyhtiö laittoi hankkeen jäihin vuonna 2003, jolloin platinumin maailmanmarkkinahinta romahti 250 dollariin unssilta. Palladiumin hinta nousi yllättäen nelinkertaiseksi maaliskuussa. Hinnannousu ei kuitenkaan vauhdita kaivoksen avaamista.
- Hinnan kehittyminen ylöspäin on positiivista, mutta jalometallien maailmanmarkkinahinta heittelee koko ajan ja kaivoksen ajankohta pitää tällöin miettiä tarkkaan, Rissanen sanoo.
YLE Lappi
How you would translate topic or rest, i thought "pitkässä kuusessa" was regional thing but since YLE uses it then it isnt
